Those sweet memories will always be dare to me

Nyt kun olen vuoden mittaan lisännyt tuohon sivun oikealla puolella olevaan gadgettiin osan elokuvista, ainakin ne, jotka olivat katsomisen arvoisia, niin näin vuodenvaihteessa olisi varmaan mukava muistella jokaista nähtyä (ja nautittua) elokuvaa.
Ja nämä alkaa sitten listan lopusta alkaen.

The Imaginarium of dr. Parnassos
 Miksipä edes olen ostanut tämän elokuvan, katsonut moneen kertaan, ja pitänyt tästä niin kovin? Kamalan sekava, ahdistavakin osin ja juonikin on kovin lapsellinen. KAIKKI tuo ja paljon muuta, ja silti minä sulan joka kerta olohuoneen sohvalle nähdessäni ne hahmot, omenaa haukkaavan Antonion ja lipevän Jude Lawin.
Eipä siinä sitten muuta. NEXT

Public Enemies
Asiaa kai auttaa se, että gangsterit revolvereineen ja Fedora-hattuineen ovat heikkouteni. Tämä tositapahtumiin perustuva, John Dillingerin seikkailuista kertova, kauniisti toteutettu, jokin liian käsivaraisesti kuvattu, on tullut katsottua muutaman kerran. Suurin syy hankkia se veljelle jolulahjaksi, to be honest, oli Johnny Depp.  Ja mikäs siinä sitten, Johnny tekee loistavaa työtä, samoin kulmahampaitaan väläyttelevä Christian Bale.
Ja elokuvasta tulee vielä erityisen kiinnostava, kun sinne lisätään sekaan mustavalkoisia kohtauksia ja kaunis nainen.

Otis Taylor - Ten million slaves


The Mexican
Hauska, hauskan typerä ja kevyt elokuva. Mexican yrittää olla mafialeffa, onhan siinä pyssyjä ja kidnauppauksiakin (palkkamurhaajan sydänsuruista puhumattakaan) mutta  kepeäksi jääpi. Tom Cruise tekee palkkansa edestä töitä, vaikka ne Tomin alati huitovat kädet vähän ärsyttävätkin. Kannattaa katsoa jos tahtoo nähdä aurinkoa, meksikolaista safaria, kauniin aseen ja Julia Robertsin hymyn (sekä kyyneleet). Ai, meinasin ihan unohtaa, Mexicanissa saa myös nähdä J.K Simmonsin housut kintuissa.

Kingdom of Heaven
 En muista tästä paljoakaan, vaikka olen nähnyt sen monesti. Ainakin osia siitä. Mistäs se kertoikaan... Orlando Bloom, usko Jumalaan, kaivojen rakentaminen, mies ilman kasvoja ja vaikuttavat taistelukohtaukset. Siinä kaikki mitä mieleen on jäänyt.

Gone in Sixty Seconds
Tapansa parantanut entinen huippurikollinen, Nicolas Cage, joutuu kaivamaan vanhat taitonsa esiin, kun veli on pulassa. Jotta velikullan nahka pelastuisi, on Cagen varastettava 50 autoa vuorokaudessa. Vieläpä ne kaikkein kauneimmat urheilukaarat.
Kauniita autoja, kehrääviä moottoreita, ammattilaisia työssään ja talla pohjassa. Yksi tykkää.

500 Days of Summer
Ooooooo ultrasöpöromanttinen erilainen rakkaustarina.  Tästä olekin jo tarinoinut joskus syyskuussa:
http://divergenthuman.blogspot.com/2010/09/hi-im-autumn.html


Umh, näitä onkin 23 kappaletta. Jotenka arvosteleminen tyssää tältä erää tähän. Jatkan niitä sitten vuonna 2011!

HYVÄSTI VUOSI 2010, tehkäähän tilaa vuodelle 2011!

Gonna Live Each Day And Hour Like For Me There's No Tomorrow

    Elämässä on oltava ylä- ja alamäkiä, jotta siitä saa ilon irti. Eihän vuoristoratakaan olisi mitään ilman kunnon kurveja.

Weheartit.com

Hyvää joulun jälkeistä alennusmyyntiä kaikille

Now many times I’ve told you of all the things I would do

Tässä joulun alla tulipa mieleeni se joulu, kun sain ensimmäisen oman ystäväkirjani. Olin varmaankin toisella luokalla. Ja piru vieköön ne kirjat olivat minulle kauhua. Olihan se siistiä, kun sai kunnian kirjoittaa toisen ystäväkirjaan. Ja kuinka suosittu olitkaan, jos ystäväkirjasi oli täynnä.

Mutta ne kysymykset. Olivat minulle yhtä tuskaa. Faktat oli helppo täyttää, nimi, hiustenväri, paino/pituus ynnä muut. Mutta sitten tuli sellaisia kysymyksiä kuin "Lempipelisi?", "Lempiruokasi?" etc. Kylmä hiki valui noita täyttäessä. Jostain syystä olin sellainen kultaisen keskitien kulkija, en osannut koskaan sanoa juuta enkä jaata. Aina vaan "ihan kiva" tai "no ehkä vähän joo". Siitä voi varmaan syyttää horoskooppiani, sillä vaakahan tunnetusti on epävarma ja sovitteleva, vai kuinka?

No anyways, nyt olen jo kasvanut isoksi ja päättäväiseksi. Vai olenko? Keksinpä mahtavaa tekemistä tälle kylmälle ja lumiselle maanantai-iltapäivälle en-millään-jaksaisi-odottaa-joulua- mielellä; täytän pitkästä aikaa sellaisen ystäväkirjan sivun! Kaivoin sen samaisen, joskin pölyisen, ystäväkirjani esille, laitan ensin sen mitä vastasin silloisena minänäni, ja perään uuden vastauksen :)

---

Skippaan nämä faktat, koska eivät ne ketään kiinnosta. Hiusten ja silmienvärikin on pysynyt samana, joten ei niissä kai mitään kerrottavaa ole.

Lempiaine: Lukeminen
Jaa-a, mitä lie tuo tarkoittaa äikäntuntia kai :D. No onhan se lukeminen edelleen mukavaa, mutta kouluaine... Varmaankin kuvis. Ja englanti.


Harrastukseni: Tanssi
Ah, herättipä muistoja. Harrastin sitä korkeintaan puoli vuotta. Kun sitten oli esityksen aika, lintsasin koko jutun enkä enää kehdannut ilmestyä niille tunneille. Jaa entä nykyään? Satunnainen lenkkeily, epämääräinen riehuminen, kirjoittaminen ja elokuvissa käyminen. Noin muutamia mainitakseni.

Hauksin peli: Operation
Muistatte kai sen pelin, missä piti kaivaa pihdeiltä sen miehen kehosta luita, ja jos osui aukon reunoihin, siitä lähti TUUT ääni. Kylläpä hienosti sepitin.
Painotan tuota sanaa hauskin. Ensin aloin miettiä mahdollisia lautapelejä. Mutta ei, kun GH. Ja Crash.

Suosikkiyhtyyeni: Shakira
Sallikaa minun nauraa itselleni. Vaikka osaahan Shakirakin laulaa. Mutta siis juu. Lukitsen vastauksen Michael Jackson. Suprise!

Parhaat TV- ohjelmat: pokemon, dikimon (huomatkaa oikeinkirjoitus) raketti jengi (tämähän on tv-ohjelma. Vissiin)
 Oh nyt voin taas olla ylpeä itsestäni. Pokemon menee edelleen. Sen rinnalle (tai oikeastaan sen päälle) on kuitenkin astunut House, The Big Bang Theory (siis rillit huurussa) ja kaukana perässä hiihtää Frendit.

Lempikirjani: Aku Ankka (hirmuiset kumitusjäljet tässä kohtaa muutes)
 Jöös, Aku Ankkaa luen vieläkin, mutta siis KIRJA. Apua, tähänpä en osaakaan vastata. Sanotaan nyt vaikka Randa Abdel-Fattahin Näyttääkö pääni tässä isolta. Kieltämättä oli ihana kirja.

Lempiruokani: Spagetti (tässäkin kumi on viuhunut. Mahtoi olla vaikea kirjoittaa tuollainen sana)
Mmm nytkö tosiaan saan listata näitä... Se spagetti jauheliha kastikkeella, pippuri/lehtipihvi (isän tekemänä tai ravintolan tuotoksena) maksapihvit (varmaan joku salainen resepti jolla äiti niitä tekee, koska maksa ei ole koskaan maistunut paremmalta) lasagne, Uncle Ben's broilerikastike riisillä, ruoka nimeltään halkaistu-munakoiso-jonka-päällä-paistettua-jauhelihaa-ja-hela-hoito-uunissa-paistettuna, riisi- ja mannapuuro, viinilehtikääryleet ja ihan liian monet muut. Tortillat ja pizza. Ja toast-leipiä (leipien välissä juustoa ja makkaraa, vohveliraudassa paistettu). Jälkiruokia en taida edes ruveta listaamaan, sillä siitä ei tulisi ihan heti loppua. olisi varmaan pitänyt laittaa syöminen tuonne harrastuksiin.

Hauskimmat eläimet: jänis, koira, kissa ja kala
Vai että hauskimmat.. No lempieläimet: kauniit käärmeet, kissat, kilpikonnat ja on siperiantiikerit myös sulosia.

Minusta tulee isona: Lasten hoitaja (tykkään mun kirjotusvirheistä)
Jjaaaaaaaa.... Onko oikein kysyä mitään tuollaista ysiluokkalaiselta joka ei edes tiedä että mihinkä lukioon sitä menisi? 
En minä vaan tietä. Media-ala. Kuvaaja. Äiti. Mikä tahansa.

Minä toivon: Akvaarion jossa on kala
Hillitön naurukohtaus.
Toivon rauhaa ja rakkautta maailmaan. Ja että joulu tulisi nopeammin ja saisin XBoxin :))

Päiväys: 24.12.2002
20.12.2010

Kuva minusta: Kaunis ja taiteellinen näkemys minusta

Ja nyt ärsyttää niin kamalasti, että nämä kuvat menee aina yli rajojen. Ärrinmurrin.

The whole system sucks

Nykyaika. Ja pah.

 Ostin kuulokkeet, hienot sellaiset. Laatumerkki. Kuuden kuukauden kuluttua ääni ensin pätkii, sitten ei kuulu enää mitään. Marssin takuukuitin kanssa kauppaan, saan uudet. Viiden kuukauden päästä nekin mykkinä. Ei oikein enää innostaisi ravata Anttilassa.

 Kännykän latasin viimeksi viime perjantaina. Nykyään se kapula kaipaa kolme tuntia latausaikaa. Neljä minuuttia sitten se peijakas päästi ilmoille tuttuakin tutumman äänen: Bliip, "akku lähes tyhmä".

CD-soitin hurisi kaksi kuukautta sitten elämänsä loppuun. Ilman mitään järkevää syytä, levy ei enää soinut. Aika kauan se silti ehti minulle soittaa kultaista musiikkia. Melkein kolme vuotta. Sitten se pinkki, söpö pallero musiikkisoitin, osoitti mieltään moneen kertaan, ja lakkoili. Lopulta päästin sen eläkkeelle. Ehkä olisi pitänyt olla lempeämpi sille? Ylikuumensin sitä aika lailla. Mutta sitä vartenhan mankat on.

Uusi levysoitin oli pakko hankkia, kun aloin jo kärsiä vieroituoireista. Tuskin olin koskaan kaivannut levyjäni enemmän kuin niiden päivien aikana. Mp3 ei ole koskaan sama asia.
 No, Robin Hood sai sellaisen kriisin alla luvan kelvata. Vaikka ei sen olisi pitänyt. Liian nuori, liian kapinoiva. Koppava mielipiteensä kuuluttaja.

 Ja sitten viimeisin naurunaiheeni; isän ostama kännykkä. HAH. Se urpo ei suostunut edes latautumaan. Muovinen porkkana. Lelukoriin semmoiset lintsarit joutaa.

Tekniikka. Ihana ja ilkeä. Hermojen raastaja ja niiden lepyyttäjä.

Ja koukuttava. Suututti se ihmisiä kuinka paljon tahansa, Gigantti on aina taivas. Siitä ei pääse mihinkään.

With such confusions don’t it make you wanna scream --
Somebody please have mercy
’cause I just can’t take it
Stop pressurin’ me
Just stop pressurin’ me
Stop pressurin’ me
Make me wanna scream

It Seems You Get Your Kicks From Hurting Me

   He's a Pirate by sreganasante

  Wazaap.
Eipä ole tullut kirjoiteltua mitään, kun kerran elän sellaista perus onnellista elämää. Harry Potter tuli katottua (nauttien!), syönyt olen Suffeli Puffeja ja tehnyt jos jonkinmoista koulutyötä. Muun muassa olen tarinoinut ihmisoikeuksista, YK:sta, Martin Luther Kingistä ja kolmisivuinen kirjaesitelmäkin tuli valmiiksi.

Pakkanen on ihan kauhean pelottava. Miten ihmeessä on näin kylmä? Tänään oli jo lähelle 20 miinusastetta. On vasta marraskuu. Jaa, no kai se maailma muuttuu. Ja hyvää tässä on tietenkin se, että tänne meidänkin köyhään(kö?) kuntaamme saatiin jo jäärata! Zak, nyt vain odottelen, etä elämästä löytyisi kolo, jolloin pääsisi testaamaan sitä jäätä. Ja on niitä luistimiakin ikävä :).

 Mutta taksvärkki se vasta olikin hupaisa tapaus. Mitään hommaa ei minulle kukaan ollut määrännyt, joten istuinpa sitten kotona koneen ääressä. Kaupungissakin ehdin käydä, ja illaksi vielä äidin serkun miehen (eli siis pikkuserkun isän?) syntymäpäväkahveille. Lappusen ja äidin maksaman rahan vein kuitenkin tänään opettajalle, joten voisin kai laskea työpäiväkseni sunnuntain, jolloin leivoin kaksi valmistaikinapakettia pipareita (ja koristelin! Osan.)

Tiptap tiptap... Olen yrittänyt kovasti päästä joulutunnelmaan. Ei oikein onnistu. Pitäisi kai järkätä pikkuiset pikkujoulut.

This life don't last forever

Heipsanssaa. Kukaan ei sitten saa ihmetellä blogin tämän hetkistä taustaa, koska parhaillani etsin siihen joain uutta. Mutten kuitenkaan jaksanut pitää sitä vanhaa enää hetkeäkään enempää.. Laiska kun olen.

Tänään juoksin kaupunkiin (siis juoksin bussiin) katsomaan, että millainen se Social Network on, äkkiä ennen kuin elokuva poistettaisiin ohjelmistosta. Tuntui taas niin älyttömän mukavalta istahtaa Finnkinon pehmoiseen tuoliin. Siitä alkaa tulla mulle aika tuttu paikka :D. Yritänpä änkeä sinne tettiin ensi vuoden puolella. Voi kuinka olisikaan upeata saada nähdä, miten ne kaikenmoiset kelat toimii, ja mikä systeemi niillä on siellä.
 Itse elokuva ei ollut kummoinen, sellainen perus hyvä elokuva. Hyvää musiikkia, hyviä näyttelijöitä ja ideallinen juoni (no sehän perustuukin tositapahtumiin). Noissa tositapahtumiin perustuvissa elokuvissa on vain aina se puoli, ettei ne ole järin onnellisia. Onko se nyt sitten hyvä vai huono puoli, sen voitte itse päättää. Me like.

Jaha. Ja tämän tekstin tarkoituksena oli kylläkin vain ilmoittaa, ettei tuo kyltti- tausta ole lopullinen. Mutta mitäs taas innostuin kirjoittamaan. Miksei koulutöissä ikinä käy näin?

Btw, olen ihan auttamattomasti rakastunut tähän Michaelin ja Akonin duettoon. Tässä illalla olen kuunnellut sitä ehkä koko ajan. Vähintäänkin.




EDIT  Hmh, tuo biisi youtubesta toimii mulla ainakin vähän miten tahtoo. Siispä lisään tähän vielä alkuperäisen lähteen:
michaeljackson.com

Don't try to understand me

Ah, kun ihanaa. Päässä vippaa, mahassa lojuu mm. Raxin lounas, Makuunin irtokarkkeja ja Taffelin chilipähkinöitä. Väsyttää. Tahtoisin simahtaa tuohon Mentalistin ääreen. Varmastikin upein tunne maailmassa.
Ja upea oli myös leffa. Napapiirin Sankarit oli hieno, hauska, nolo ja "tunteita herättävä" (ainakin siitä kaikesta tirskunnasta päätellen, kun Kari Ketonen vetää housut nilkkoihin). Minulla tuppaa olemaan jonkinlainen Pääsy Kielletty- kyltti suomalaisille leffoille. Napapiirin sankarit meni siitä läpi, ja kovaa menikin. Se muutti ennakkoluuloni suomalaisista elokuvista.
Tai ehkei nyt sittenkään.
Ennen elokuvaa mainostettiin jos jonkinmoista, Vareksen joulupukkitarinaa (trailerihan alkaa hirtetyllä joulupukilla. Oli muuten aika siisti, kun sillä oli vielä silmät auki)  ja jotain, jossa ihmiset ryyppäävät ja  yrjöävät. Anteeks, ei uppoa minuun.

Eli siis, suomalaiset leffat eivät vieläkään ole löytäneet tietä sydämeeni. No oli miten oli, Napapiirillä oli upea meininki, selviytymistarina miehestä, joka rakastaa vaimoaan (avovaimoa?) niin paljon, että aikoo kaikkia luonnonlakeja ja järjen ääniä uhaten hankkia DIGIBOXIN. Jannena toimiva Jussi Vatanen hautautuu lumeen, herää eloon, sahaa avannon, hukkuu, tappaa poron (tökkimällä. "No tökhi sitä johtenki!"), saa värikuulakivääristä selkäänsä, melkein onnistuu harhauttamaan poliisit, saa rahaa, menettää rahaa, pesee takseja oksennuksista, ostaa digiboxin, tuhoaa digiboxin. Kaikki tuo, ja paljon enemmänkin, saatetaan toimeen bestisten, Kapun (Pääkkönen) ja Räihäsen (Timo Lavikainen) kanssa. Kaikki tuo vain yhden naisen tähden.

PItää vielä lisätä, että plussaa tuli ihanasta murteesta, millä ne puhu, ja siitä, että kaikki tapahtui 24 tunnin sisällä. Mukamas :--D

Kaunis tarina, eikö? Dome Karukoski on kyllä tehnyt kaikkensa tähän elokuvaan. Kumarran syvään. Niin syvään, että pää kupsahtaa lattiaan ja painun nukkumaan.

There's a ghostly smell around

Trick or treat! Ja Happy Halloween.

Jos vaikka aikani kuluksi keräisin tietoa halloweenistä n_n. Suomessahan se ei ole kovin vaikuttava juhla, mitä nyt olen joskus Halloween- bileissä ollut.

Haha, olipa hauska tulla taas vähän viisaammaksi. Kun minulle Halloween- sana saa kylmiä väreitä (no eipä juurikaan) ja nousee mielikuva  zombeista ja kaikenmoisista pelottavista naamioista. No mutta suomentakaapa halloween. All Hallows' Eve. Eli pyhäinpäivän aatto :D. Ihan alkoi naurattaa.
 Jos kerran halloweenina siis alunperin juhlittiin sadonkorjuuta ja maanviljelykauden loppua, niin miksi siitä on tullut niin pelottava juhla? Entäpä tuo karkkien kerääminen?

Wikipediassa surffaillessa tulee niin kovin viisaaksi. Näillä tiedoillahan pääsisi jo maailmanympärimatkalle (muistatte kai tietokilpailun teeveessä, jonka juontajana toimi Simo Frángen?). Karmivuus liittyy siihen, että tuolloin kun luonto kuoli (eli kasvit valmistautuivat talvehtimaan --> syksy) vainajat sun muut henget pääsivät lähelle maanpintaa ja houkuttelivat ihmisiä tuonpuoleiseen.
Jaha, että siksi siis leikitään kummituksia. (Hui, mustat kissat ne vasta pelottavia ovatkin). Ja "Karkki vai kepponen", sen tarkoitus on siis vain säikäyttää rauhaisaa lokakuista iltaa viettävä hampaaton mummo. Ja koska perinne kumpuaa Yhdysvalloista, kehtaan väittää että amerikkalaiset lapset vain halusivat uuden karkkijuhlan.

USA on myös vaihtanut nauriin kurpitsaan.Tarinan mukaan juoppona Irlannin kaduille eksynyt Jack kävi kauppaa pirun kanssa (ei kannata, sanonpahan vain. Jos joku siis on nähnyt The Imaginarium of dr. Parnassos- elokuvan. Ja muutenkin) ja päätyi surkeiden sattumusten seurauksena vaeltelemaan nauris- lyhtynsä kanssa. Ja nauriin sisällä siis hohtaa pirun heittämä hiili.

Jos joku käy joskus Irlannissa, kertokaa minulle jos näitte Jack parkaa kuihtuneen nauriinsa kanssa. Sitä miestä käy sääliksi.
Harmi ettei miehen tarinasta ole tehty elokuvaa. Olisi varmasti ihan kiinnostava. Ja kauhuleffa tietysti.

Elokuvista tulikin mieleeni, Leffatykki(.com) taitaa ottaa kaiken ilon irti Halloweenista ;). Elokuvat ovat varmastikin paras keino luoda kauhun tunnetta joka nurkkaan.

Siinäpä teille Jack O'latern. Söpö, eikö? :--------D. Kunhan pilailen kustannuksellanne. Onhan Halloween.

Ain't No Mountain That I Can't Climb, Baby

Syysloma etenee univaihteella.
 Ja jostain syystä ihan kauhean tunteellisena. Eilen kirjoitin pitkästä aikaa päiväkirjaa, ja tuli yli neljä sivua. Mietin kaikkea niin kamalan syvällisesti. Vaikka maanantaina olisi lihaskuntotesti :D
Huijui, ihan kauhistuttaa -.-
Tänäänkin heräsin vasta keskipäivällä. Tuntuu aika mahdottomalta herätä maanantaina kouluun, heti aamusta lihistestiin, ja että samalla viikolla olisi vieläpä ranskan koe. Eikö olisi sittenkään pitänyt antaa syysloman nousta näin paljon päähän?

Tuli muuten mieleen se tetti.
Ihan kivaa oli, sain kokea työntekoa ja jotain.. Aika yksitoikkoista touhua oli, tavaroiden purkua, sitten viedään hyllyyn, sitten haetaan lisää vaippoja, viedään nekin paikalleen, sitten haetaan Fazerin suklaata, ja viedään sekin paikalleen hyllyyn. Mutta sapettaa vieläkin, etten voinut kysyä kesätyöpaikkaa. Vielä enemmän ärsyttää se, etten ensi kesänä luultavasti pääse edes kesätöihin. Ei ole aikaa :(. Heinäkuussa en ole edes Suomessa. Sitten on vielä pikkusisko, jota ei voi jättää yksin kotiin.
 Vaikka olisiko se rahanpuute edes niin kamalaa? Olisi, koska TAHDON sen PlayStation kolmosen.

Yksi joululahjatoive on jo:
     
Olit kuin pikajuna, joka jyskytti suoraa tietä sydämeeni, löysi oman asemansa. Ja siellä se on vieläkin.
Mä en vain ymmärrä, miten Michaelin musiikki voi saada sydämen niin pumppaamaan.



Tekemistä tylsistyneelle:

- Pelaa pasianssia. Se ei oikeasti ole tylsää! Äitini osaa ainakin seitsemää eri pasianssia. Kellopasianssi, Spiderpasianssi, tähtipasianssi... Ja sellaisia :)

- Kokkaa. Aina kun kokkaan yksin, yleensä vain leivon jotain. Olen aika toivoton tekemään ruokaa. Saa nähdä miten kala tänäänkin onnistuu, kun kotitaloudesta tuli läksyksi valmistaa ateria.
Ja vielä hauskempaa on, kun leikkii olevansa kokkiohjelmassa tai laittaa musiikkia soimaan. Kovalle.

- Mene Habboon. Tai aapeliin, omegleen tai vaikka runeen. Habbo on kuitenkin kaikkein yksinkertaisin. Netissä voit leikkiä olevasi kuka tahansa :D. Voit leikkiä vaikka ulkomaalaista, vahnusta tai jotain super rikasta.

- Lue kirjaa.

- Piirtele paitoihin. Oma tekniikkani on siitä hyvä, että piirrän vesiliukoisella tussilla. Joten aina kun paita tulee pyykistä, siihen voi taas keksia jotain uutta ;)

Tai sitten voi thedä mitä vain. Datata, piirtää, tanssia, kirjoittaa, katsoa elokuva, siivota, haravoida, tai kehitellä oma peli. Anna mielen lentää. Älä estä aikeitasi ajattelemalla, että se on liian lapsellista, outoa, tai tavallista.

Ja aina on oikea aika tehdä joulukortteja.

I hate bad weather

Tänään oli ihana ensimmäinen oikea talvipäivä n_n. Vaikka ensilumi tuli kylläkin jo keskiviikkona. Mutta tänään aamulla olin ensin ihan shokissa, kun näin kaiken sen lumen. Ihan ensimmäisenä mileleeni nousi kysymys; onkohan tuolla tarpeeksi lunta että siitä saa aikaan lumisodan? Tuntui vähän lapselliselta, mutta eihän lumesta saa muuten mitään iloa irti.
 Koulussa seiskat (jotka ei ilmeisesti tunne vielä uuden koulunsa sääntöjä, eihän ne ole ollut siinä koulussa kuin jo neljäsosan lukukaudesta) rupesivat heti ensimmäisellä välitunnilla lumisotaan. Ja taisi saman tien rapsahtaa muutama jälki-istuntokin. Eli ainakin voi olla varma että koulukin on siirtynyt talviaikaan.
 Tänään muutenkin oli Hyvänolon Päivä. Käytiin koko perhe pitsalla, ja sitten sain olla lapsenvahtina pari tuntia. Niiden kanssa se lumisota sitten syttyikin. Se on ihan luonnonlaki, että jos ynnätään lapset ja ensilumi, syntyy lentäviä lumipalloja. Eikä heitä tietenkään voi estää. Lapsia kun ovat.

Saatiin vielä väsättyä lumilyhtykin, ja pikaisen taistelun jälkeen saatiin tuikku turvallisesti syttymään. Mikä niissä tulitikuissa oikein kiehtoo lapsia? Tuliko?

Ja sisällä lämmitin kaikille kaakaot, ja jäin itse ilman, koska maito loppui. Ajattelin keittää sitten itselleni jonkun mukavan teen, mutta jäi sekin tekemättä. Vaikka sitten huomenna. Tai joskus ;).

Hyvään oloon vaikutti myös varmasti se, että tänään sain sanoa "heihei" koululleni kahdeksi viikoksi. Ensi viikko olisi työssäkäymistä sitten. Nimittäin TET- jakso. Joo ei mitään taivaallista, tavarataloonhan minä pääsin. Oma vikani, kun en jaksanut hakea mitään kiinnostavampaa. Onneksi joku viisas on keksinyt meidän koulussa jakaa tetin kahtia, niin että keväällä on vielä toinen viikko, jolloin saan luvan hakea jotain hehkeämpää työtä. Elokuvateatteri olisi varmaan ihan seitsemäs taivas, kun se muutenkin on niin ihana paikka. Ja olisihan se kiinnostavaa tietää mitä kaikkea niiden "Vain henkilökunnalle" -ovien takana liikkuu.

Ihania lumisia maisemia odotellessa :3

Automatic Eye - Away From Sunshine

Mä olen muuten ihan kamalan innoissani tuosta Suomen euroviisuehdokkaasta. Automatic eye:lla on omasta mielestäni oikeat miehet euroviisuihin lähetettäväksi. Saa nähdä mitä sanoo Suomen kansa ;)

You can never break me

On päiviä, jolloin kaikki riippuu vaaleanpunaisten pilvien päällä. Ne ovat päiviä, jolloin kaikki on vain epätodellista ja ihanaa. Silloin aika on vain tuulessa leijumista ja puiden huminaa.
 Sellaisina päivinä on vain ilahduttavia juttuja, sillä sellaisina päivinä on niin pitkät jalat, että huolien yli loikkiminen sujuu kuin vettä vaan. Mihinkään ei takerru, sillä kaikki on rasvattu liukuvaksi. Mihinkään ei törmää, sillä kaikki on vain yhtä pehmeää untuvapeitettä. Mikään ei töki, sillä kaikki joustaa kuin purukumista tehty trampoliini.

Sitten on päiviä, jotka tuhoavat kaiken.
 Ne eivät ole kuin tornadoja, sillä ne iskevät naamioituneina. Hiljaisina mutta painostavina. Sellaiset päivät saavat aina alkunsa jostakin. Nekään eivät ole turhia päiviä, joita kukaan ei tahtoisi kohdata. Ne vain saattavat olla päiviä, joita kukaan ei unohda. Ne ovat kuitenkin päiviä, jolloin kulkeminen on kamalan kömpelöä. Niinä päivinä täytyy aina hankkia syntipukki. Sillä ne ovat päiviä, joista täytyy syyttää jotakin, tai jotakuta.

Oli se kuinka epäreilua tahansa.

Päiviä on niin monenlaisia, mutta niillä on aina myös jotain yhteistä. Nimittäin tuntuu, että kaikki päivät ovat päältäpäin tahmeita, sillä ne tarttuvat muihin. Jos sinulla on tänään lentolupa, sinulla on myös oikeus ja velvollisuus lennättää ystäväsikin. Jos sinulla taas on painovoimapäivä, jolloin kaikki tuntuu vetävän maata kohti, voit muitta mutkitta vetää myös kanssaeläjäsi sisään mustaan kuplaasi.
 Mutta sitähän kutsutaan inhimillisyydeksi.

Tässä iässä ne päivät vaan vaihtuvat turhan tiuhaan. Aamulla jos heräsit känkkäränkkänä, kouluun päästyäsi ympäröivät ihmiset ovat saaneet sinut nostettua kolmanteen taivaaseen. Sitten alkaa historiantunti, ja opettaja saattaa saada sinut nolla-asteelle. Loppupäivästä oppilaat rupeavat levottomiksi, joka saa ihmisen ehkä hilpeäksi.
Ja päivän loppuun mennessä kaikki ne vaihtelut ovat tehneet päivästäsi elämisen arvoisen.

Don't let them steal love from me

Adam Lambert. En olis uskonut että koskaan kirjoittaisin Adam Lambertista. Kun kuulin että Adam voitti American Idolsin (en edes seurannut ohjelmaa siltä kaudelta) ajattelin, että jaha, no nyt on sitten yksi aivovajaa julkkis lisää.
 Mutta jostain syystä... Lambert ei tuntunutkaan aivokuolleelta. What do you want from me kuulosti hyvältä kun seilasin Voicen ohi telkkaria katsoessani. Olin ihan ihmeissäni, itselleni, koska en yleensä kuuntele massamusiikkia. Tai no kuuntelen, mutta vain yksittäisiä biisejä. Laulajat ja laulut kiinnostavat vain hetken ajan, jonka jälkeen niihin kyllästyy. Erilaisia biisejä, kuten sellaisia Youtube- ponnistajia, ja vuosien takaisia hittibisejä jaksaa kauemmin. Adam kuulosti kuitenkin erilaiselta.
  En myöntänyt millään itselleni, että hän on hyvä. Ajattelin vain että Adam on Idols- voittaja. Eli massatuotantoa. Joku, joka sortuu pian huumeisiin ja ui sitten pois Hollywoodista.  Mutta kaikkihan ne sortuvat huumeisiin, jos Hollywoodiin asti pääsevät :D.
No ei ehkä kaikki. Mutta melkein.

 Katsoin taas If I Had You musavideon. Enkä voinut olla huomaamatta niitä silmiä. Ja sitä tyyliä. Ja niitä silmiä :D.
 No ei minusta nyt mikään fani tullut, myönsin vaan vihdoin ja viimein itselleni, että Adam on hyvä. Karistin ennakkoluulot. Yhteiskuntaopin opettaja oli taas kerran oikeassa, että ennakko- oletukset on helppo poistaa kohtaamalla totuus, mutta ennakkoluulot ovat pinttyneempiä. Ennakkoluulot perustuvat kokemuksiin ja ehkä jopa perusteltuihin ajatuksiin. Tiukempi likatahra siis ;).

Nyt voisin  tapani mukaan laittaan tähän perään Adam Lambertin übercoolin musavideon loppufiilikseksi. Mutta ei sentään. Minähän vain myönsin, että hän erottuu edukseen. En ylistänyt tai mitään. Joten pistän mieluummin sellaisen vuosikymmenen kestävän biisin ;).



Aw, tosta biisistä tuli mieleen; ostakaa joku mulle synttärilahjaksi grammari tai jotain!!! Tai sitten aikakone, niin mä häivyn tuonne 80- luvun kieppeille. Ettikää sitten mut Cyndi Lauperin kaverikainalosta tai jotain.

KIITÄN JA KUMARRAN
   -Hooter

Hi, I´m Autumn.

Ja nyt mä säädän kun en osaa lisätä kuvia.

Perjantaina pidettiin kaverin kanssa minulle wannabe- synttärit. Oikeaan vanhenemispäivään on vielä melkein viikko, mutta näin oli parempi aikataululle. Ens viikoloppuna sitten uudet juhlat, sukulaisille :D.

500 Days Of Summer - miten ihana leffa voi ollakaan. Vaikka alussa väitetään, ettei tämä ole rakkaustarina, vaan tarina rakkaudesta (ihanasti sanottu muuten, vaikken ymmärräkään sitä :D) väitän edelleen että se on yksi ihanimmista rakkauselokuvista mitä olen nähnyt. Kaunis tarina.
 Ihaninta on Summerin luonne. Alussa se ihastuttaa, ja halusin kamalasti samaistua henkilöön, ja lopussa halusin motata sitä tunteetonta - minkä tähän nyt keksisi? Sammakkoa? Selvä, sammakkoa. Kaunista sammakkoa. Motata kaunista sammakkoa.
 Ja sitten tämä poika (miten voi olla etten edes muista sen nimeä??) on melkeinpä vastakohta, hän tietää mitä haluaa (siis Summerin) ja tavallaan "luuseri", joka tekee työkseen onnittelu- kortteja.
 Ihana ihana elokuva siis, katsoisin uudelleen ja nauttisin jälleen joka hetkestä. Varsinkin niitä meidän söpöjä muffinseja mutustellen.

Ja synttärilahjakin oli niin lovely, ettei tuosta illasta puuttunut yhtään mitään. Että tälläinen elämä maistuu makealta ;)

You Make The Sun Shine On My Worst Days

Jaa, nyt kävi niin että tähän ei tule paljoakaan tekstiä, vaan kuvia n_n.

My secondary hero^

My personal hero^

Toi biisi on tyhmä kun ei löytynyt sitä aitoa oikeaa versiota. Falco oli räpin aatelia ;). Ennen kuin räppi oli edes tunnettua, niin tuollaista se kai oli.

 Tänään tuli katottua Charlie Chaplinin Mutual- leffoja.
Mikä siinä Chaplinissa oikein on? Mies kirjoittaa, ohjaa ja tähdittää (ehkä pitäisi puhua imperfektissä 1910- luvun elokuvista) elokuvansa. Ja minä istun kotona yksin katsomassa niitä, ja nauran katketakseni. Kaikkien aikojen parhaita komedioita, sanon minä. Ainakin jos ottaa huomioon, ettei näissä ole vielä värejä tai edes ääntä. Hauska ja piristävä tilulilu- musiikki vain pauhaa taustalla.
Jaa, ei näiden neronleimausten edelle mene edes Kauhea kankkunen.

Well They Say The Sky's The Limit

Tuossa yksi päivä kaveri kysyi minulta, että miten olen niin kamalan rauhallinen. Silloin sanoin, että se on tämä CHILL- asenne. Tai että koska en jaksa ottaa pienistä asioista mitään stressiä. Olen siis ihan uskomattoman laiska. Ja laiskana pysyy rauhallisena, niinkö?

Jostain syystä ei kuulosta yhtään järkevältä :D

Äsken aloin miettiä, että miksi minä oikeastaan edes olen niin "rauhallinen"? Siis tietyllä tavalla rauhallinen, toki pidän riehumisesta ja kotona istuminen on mielestäni ihan äärettömän tylsää (teen sitten jotain muuta kuin istun. Kuten vaikka pyörin). Mutta pää on usein tyyni. Eikä se aina ole.

Äsh, taas miä sekoitan päätäni. Tuntuu kuin siellä olisi joku toinen tyyppi, sellainen Samu- sirkka, joka tykkää OOOIKEIN paljon sopan hämmentämisestä.

Mutta jos nyt vain yleistän, niin pääsen helpommalla. Eli USEIN pääni on tyyni, jos jokin uhkaa vavisuttaa mahtavaa rauhan imperiumiani, ajattelen että "elämäähän se vain on". Se kaikki menee ohi. Niin kauan kuin tiedät, mikä on oikein ja mikä väärin, ja teet vain sen mikä on oikein, voit ajatella että se vain tulee ja menee.
Ja sitten on vielä optimistisuus. Tuo mahtavan ärsyttävä ominaisuus, tiedättekö, minulle se on sekä lahja, olen omannut sen niin kauan kuin muistan, mutta se tuntuu olevan myös kirous.

Kyllä mä pääsen siitä testijuoksusta läpi, kyllä varmasti pääsen, enhän ole mikään luuseri..

Ja tässä vaiheessa asuu esiin kirous. Kas vain, testijuoksu edessä, enkä ole edes verrytellyt. Vain koska luulin pääseväni läpi. Mutta se olikin vain sitä luuloa. Ei realistisuutta.
No, tuollaisestakin tilanteesta selviäisin ajattelemalla, etten tarvitse liikuntanumeroa. Menenhän lukioon peruskoulun jälkeen. Kunhan vain pääsen liikunnasta läpi.

Ja tässä vaiheessa esiin sitten astuisi ego (oho, päässäni onkin enemmän asukkeja kuin luulin). Iso, nälkäinen ego. Se kuuluu luonteeseeni. Tuli ikään kuin kaupan päälle syntyessäni. Haluan huomiota, haluan olla jotakin, ja onnistua. Ego sanoisi, että onpas noloa, oletpas huono liikunnassa.
Kaikkien noiden jälkeen, relistisuus saisi vähän sijaa. Pienen pieni realistisuuden pala, jolle harvoin annan sananvapautta. Se on nimittäin masentava tyyppi. No, realistisuus käskisi harjoitella ensi kertaa varten.

Oikeastaan, tässä kirjoittaessani selvitinkin syyn "rauhallisuuteeni". Jos päässä on noin monenlaisia vuokralaisia, jotka ajattelevat puolestani, eihän minulle jää enää mitään tekemistä. Minä vain chillaan :D

Kaikki ovat kai joskus kuulleet toteamuksen "maailma on paha, piirretyt hyviä". Olen kokeillut sitä joskus ihan konkreettisesti; kun alkoi oikein elämä tympiä ja ottaa päähän, pistin Nalle Puhin pyörimään. Ja se toimi!
Piirretyt, oi te maailman toimivin terapeutti. Pokemon esimerkiksi, se saa vain minut niin, NIIN hyvälle tuulelle. Kun saa uskoa, että kukaan ei voi vahingoittaa sinua, ja että lopussa kaikki kääntyy parhain päin ja hyvä voittaa, kun taas pahat, siteeratakseni Rakettiryhmää, "ampaisevat taivaisiin".

Paitsi ne piirretyt, minulle myös mm. Frendit, Lucky Luke ja mielikuvitukselliset, kauniit unet, ovat jotain, mitä ilman olisin syvällä maan raossa. Kun tähän ikään tulee, kuulee usein kuinka pitäisi ajatella realistisesti, hoitaa velvollisuutensa ja lopettaa lapsellinen hölmöily. Totta kai, eihän aikuisten maailmassa pärjää Nalle Puhilla tai edes maailmanmahtavalla Luckylla.

Vaikka todellisuus onkin joskus masentava ja niin kamalan ikävystyttävä, täytyy muistaa että se on kuitenkin sitä todelisuutta. Sitä, missä asiat tapahtuvat oikeasti, ja vaikuttavat toisiinsa. Mutta mitäpä pahaa on pistäytyä välillä Ihmemaassa. Mielikuvitus on luotu, jotta meidän ei tarvitsisi oikeasti lähteä sinne avaruuteen. On paljon helpompi lentää unimaailmassa. Luoja on antanut meille mielikuvituksen, jotta voisimme nauttia asioista, joihin todellisuus ei anna mahdollisuutta.

Well, we got no choice

APUA koulu alkaa meillä ylihuomenna. Mitä ihmettä sinne tarvitsee? Kyniä ainakin? Aivan, ja todistus pitää kaivaa esiin.

Oli pakko laittaa vähän lomatunnelmaa n_n



Ja kouluun palaaminen on tosiaan iloinen juttu. Minultakin on lähes kokonaan kadonnut sosiaaliset taidot. Mutta yhtä asiaa kummastelen... Eivät kai ne voi laittaa meitä opiskelemaan 30 asteen lämmössä?? Aivot sulaa vähemmästäkin. Muutenkin nämä helteet ovat minun syyni siihen, että koulu tuntuu niin kaukaiselta. Yleensä helteet kuuluvat lomalle, ja kun koulu alkaa, on pilvistä ja masentavaa :D. No, ehkä tällä kerralla on toisin.

En malta odottakaan että näen kaikki!

I wanna hurt you just to hear your screaming my name

Jeaap, kun nyt en kerran ole pitkään aikaan kirjoitellut niin.. Taidanpa kirjoittaa jotakin :D.
Voisin vaikkapa listata rakkauslauluja. Ennen en millään jaksanut kuunella yhtäkään rakkauslaulua, kunnes koin "musiikillisen valaistumisen". Eli aloin kuunnella Michael Jacksonia. Ymmärsin, että suurin osa lauluista on nimenomaan rakkaudesta kertovia. Kuten nyt vaikka tämän hetken hitit, jotka raikavat NRJ:ltä. Alejandrossa Lady Gaga on auttamattomasti rakastunut. Heartbreaker nimisiä biisejä, eli sydäntenmurskaajia on jo ainakin satakunta olemassa. Led Zeppelin, Pat Benatar, Will.I.Am, Pink... Kaikki ovat rikkoneet sydämiä. Tuorein versio on varmaankin Taio Cruzilta.
Onhan se rakkaus kaunis aihe, ja se koskettaa meitä kaikkia. Yhtä lailla kuin on iloa ja vihaa, myös rakkautta on kaikkien elämässä.
Omista suosikeistani tulee nyt ensimmäisinä mieleen Savage Gardenin Truly, Madly, Deeply.

I'll be your dream
I'll be your wish
I'll be your fantasy.
I'll be your hope
I'll be your love
Be everything that you need.
I love you more with every breath
Truly madly deeply do..
I will be strong I will be faithful
'Cos I'm counting on a new beginning.
A reason for living.
A deeper meaning.

Sanat tehoavat kyllä paremmin kuin musiikki. Mutta on niitä oudompiakin rakkauslauluja kuultu, kuten vaikka Alice Cooperin Poison kappale. Poison? Siis myrkky? Mutta oli biisin nimi kuinka epäilyttävä tahansa, niin aiheena on peräti Rome ja Julia- teema. Eli kielletty rakkaus.

Etta semmoista rohkaistuin kirjoittamaan.. Kesä on tehnyt minusta uskomattoman laiskan. Kaiken suhteen. Melkeinpä odotan innolla koulujen alkua, niin saanpahan hiukan rytmiä elämääni ja muistan syödä muutakin kuin karjalanpiirakoita ;).

Together we'll cry happy tears

 

Eilinen oli kyllä yksi niitä elämän parhaimpia hetkiä! Koko päivä siis Linnanmäellä, aamulla kun heräsin, ehdin tuskin edes syödä aamupalaa kun lähdettiin matkaan. Ja illalla yhdeksältä kotiin. Olisin varmasti sammunut heti eteiseen, ellei TV:stä olisi juuri alkanut House, ja jos päässä ei olisi pyörinyt niin paljon. Tuli sitten kierrettyä lähelle kaikki hupilaitteet, lukuun ottamatta Kotkot-junaa ym. muita yhtä pelottavia laitteita x). Aamulla minut valtasi epäilys, että paikka olisi ääriään myöten täynnä. Aurinko porotti ja ilma oli minun makuuni inhottavan kuuma. Mittari oli kai kiivennyt ainakin 28:aan asteeseen, ja niin hyvän ilman luulisi keräävän ihmisiä huvittelemaan. Mutta kas vain, huvipuistossa oli kuin olikin hengitystilaa!

Päivän kruunasi vielä viimeisten tuntien kaatosade, joten kahden ystäväni kanssa otettiin jalat alle ja juostiin laitteesta toiseen. Innostuttiimpa vielä niin paljon, että myöhästyttiin junasta ;). Meille se merkitsi vain lisäaikaa, ja uutta kirrosta Kieputtimessa, mutta kaitsijamme olivat jokseenkin huolissaan, seuraava juna olisi nimittäin se viimeinen. No tottakai ehdimme siihen junaan, kävelimme asemalle tihkusateessa popcornit sylissä. Siinä vaiheessa alkoi jo paleltaa ja iho mennä kananlihalle, joten päätimme liimautua toisiimme (litimärkinä) ja lämpö pysyi yllä! Ei ollut mitään luksusmukavaa, mutta sitä se ystävyys kai on.

Alan vähitellen uskoa ajatukseen, että tästä tulee mahtava kesä. Tai en minä sitä kai missään vaiheessa epäillytkään. Joka kesä on yhtä mahtava.

One in the billion others

Hauskaa oli leffassa ;). Twilight Epäilys oli ihan katsottava elokuva, kuitenkin vain elokuva elokuvien joukossa.
Kun joku sitten keksi lisätä siihen väkivaltaa, niin mikäs siinä. Lempikohtaukseni koko elokuvassa oli varmaankin juuri vampyyrien välinen taisto. Ta sitten se oli vain ainoa joka jäi mieleen. Oli kyllä muilla katsojilla kestettävää, kun äänitehosteet menivät osaltani suunnilleen näin: pää poikki. "Kräsh. AauuGHHr!! Kjähhäh!". Ja tuo viimeisin tuli siis minulta ja kaveriltani. Tai sitten vain minulta, en ole varma, siellä oli niin paljon melua. Muun muassa niiden päiden poksahtelu. Ja Bellan "oh no!"- voihkaisut. Onneksi koko salissa ei loppujen lopuksi edes ollut paljon väkeä

En siis moiti elokuvaa paljonkaan, mikä saattaa johtua siitä, etten ole lukenut alkuperäistä tarinaa. En ihan oikeasti usko, että Meyer olisi kirjoittanut mitään tälläistä. Minulta sivuuntui kokonaan Bellan, Edwardin ja Jacobin välinen kolmiodraama, sillä elokuvassa keskityttiin vampyyrien väliseen tasiteluun. Joka loppujen lopuksi oli aika laimea, mutta kuten sanoin, viihdyttävä.

Pidin siis elokuvasta, niinkö? Jepjep. Voi olla, että jo huomenna haukun koko elokuvan johonkin hajurakoon, tai estän kavereitani tekemästä elämänsä virhettä heittäytymällä finnkinon kassatädin niskaan. Mutta en tänään. Ehkä sitten joskus. Tällä hetkellä lähtisin kyllä uudestaan katsomaan sen, jos en vain olisi tuhlannut vähäisiä varojani. Eclipse oli huvittava, ja samalla kuitenkin "ehta fanituote", erään etlarin arvostelijan sanoin. Mutta raaka se ei ollut, sillä eihän veri edes roiskunut. No ei, koska vampyyreillä ei tiedettävästi ole virtaavaa verta. Mutta löysin elokuvasta jotain uutta ja hämmentävää, jotain mitä en ollut koskaan ajatellut (ja minä tosiaan ajattelen, liikaa). Miltä näyttää kun pääkoppa murskataan?? Siis ilman että veri tahrii kameran linssin ja näkökentän. Tähän sain ainakin sen elokuvallisen vastauksen.
Olisi kai joskus pitänyt koettaa joskus murskata koulumme biologiantuntien ystävän, hra luurangon kallo.
Ai niin, mutta sehän on muovia.




Niin ja vielä, mietin tässä, että Edward vai Jacob? No kumpi? ..... No sehän on selvä, Carlisle!

A random sunny day

UGH. Ulkona on semmoset 25 astetta lämmintä, on sunnuntai... Ihanaa :--). Tässä tuli nyt tämmönen lyhyt juttu. Huomenna Eclipseä kattomaan, vaikka epäilenkin sitä kovasti, niin hauskaa tulee ainakin olemaan :D.

Guess what?? I'm a rock star.

Aah, kesäloma on ihan muutaman päivän kuluttua, vuorokausirytmi alkaa heittää kuperkeikkaa, eikä koulussa enää opiskella. Voiko muuta vielä toivoa?

Kyllä voi. Ostoslistallani on vaikka mitä, ja kukkarossa pörrää kärpäsiä!! Kun jäi kesätyökin saamatta, alan ihan oikeasti ihmetellä, mistäköhän ihmeestä aion repiä rahat kaikkeen.
Okei, myönnän, etten tehnyt ihan kaikkeani saadakseni kesätyön, joten saan syyttää osittain itseäni. Aloin tässä juuri taas vaihteeksi ihmetellä itseäni. Ihan totta, minussa riittäisi itselleni vaikka viikkokausiksi, jopa koko kesäloman ajaksi ihmeteltävää. Harmi vain, etten oikeasti tahdo tietää kaikkea itsestäni. Ajatella, mitä kaikkea voisinkin löytää! Joskus on parempi olla ajattelematta. Niin kuin se mitä äsken tuli mieleeni (no joo, ei se nyt mitään kammottavaa ole, yllättävää vain), siis että tänä kesänä ostoslistallani ei ole uusia kenkiä, housuja, tai kosteusvoidetta. Sellaista minä yleensä ostelen. Ehei, vaan tällä kertaa aion säästää mm. kahteen elokuvaan (This is it ja The Imaginarium of dr. Parnassus), muutamaan levyyn, ja rullaluistimet olisi kivat. Sen lisäksi "turhanpäiväistä, mutta haluttavaa"- listalta löytyy Ozzy Osbournen uusin elämänkerta(!!), minikaiuttimet ja Singstar. Ai niin, ja uusi PS2 ohjain.

Hui, kuulostaapa ihan ultrakapitalistiselta. Mutta kuluttajiahan tässä maailmassa ollaan! Mutta eikö materialismi olekin kamalaa? Älytöntä, että loman lähestyessä ajattelen vain rahaa. Vaikka minkäs sille voin, synnyin materialsitiseen maailmaan. Maailmassa maailman tavalla ;). Haha, voin taas nauraa ilkeästi itselleni. Juupa juu, syytän siis maailmaa, kun en muuta syntipukkia löytänyt. Maailmahan on syyllinen kaikkeen.

You close your eyes, And hope that this is just your imagination

Voi minua, kun aina eksyn katsomaan kauhuleffoja, vaikka tiedän hyvin olevani liian herkkä niille. Pitääkin olla aina niin pirun utelias. Totta kai halusin nähdä Stephen Kingin teoksen, vaikkei se parhaasta päästä ollutkaan. Ehei, vaikka Stephen onkin ahkera kirjailija, elokuvat eivät aina ole samaa luokkaa.
Kyseessä oli siis Pet Sematary ja Pet Sematary 2. Kauhuelokuvien ystäville suosittelen, mutta itse suostuisin katsomaan kertaalleen vain ensimmäisen osan alkupuoliskon. Sillä se loppu onkin sitten vain sellaista "Hei, olen zombi. Tapanpa tässä ystäväni, ja teen hänestäkin zombin. Hei, tehdään tuostakin tyypistä zombi!!" jne... Ja sama jatkuu kakkososassa. Pelkkää veristä läträämistä. Ja ihmisten, tai niiden vähemmän ihmisten, henkiin herättämistä ja raatelemista. Voihan siitä sellaisetakin nauttia, mutta minä en.

Milloinkohan opin välttämään kauhuelokuvia. Ei se nyt sinänsä mikään superpelottava ollut, seuraava yö tosin venyi aika lailla, kun koko ajan piti käydä tarkistelemassa ettei siellä oven takana vaan ole ketään. Olen siinä mielessä itsestäni perin ylpeä, sillä osaa ikään kuin terapioida itseäni. Kuulostaapa taas järkevältä :--D.

Tarkoitan, että jo pienenä leikin olevani itselleni terapeutti. Kuvittelin, että se pelko, tai Harry Potterissa esiintynyt maahinen, oli asiakkaani. Pistin sen istumaan eteeni ja tivasin sitltä, että miksi se pelotteli muita, vaikka sitä ei edes ollut olemassa. Tässä vaiheessa Röllit sun muut asiakkaani näyttivät noloilta ja kiemurtelivat tuolissaan. En tainnut koskaan saada niitä lopettamaan peloteluaan kokonaan, mutta uskon niistä istunnoista olleen hyötyä :D. Nykyäänkin vielä joskus suutun itselleni, ja tuhahtelen mielessäni peloilleni. Ne suorastaan suututtavat minua nykyisin. Tunnen itseni naurettavaksi, vaikka pelko on niinkin tavallinen tunne. Ainahan me joitan pelätään. Mutta silloin kun pelon aiheuttaa jokin yliluonollinenj a olematon, se tuntuu niin kovin lapselliselta. Mutta hei, mikä ei satuta, opettaa. Eihän maahistenkaan pelkääminen meitä loppujen lopuksi satuta.

Äideille kunniaa

Eilen, sunnuntaina, vietettiin äitienpäivää. Tai no, ei meillä oikeastaan vietetty. Tiskasin ja leivoin juustomuffinseja :). Niin, ja lupauduin pesemään ikkunat, kunhan tulee lämpimämmät ilmat. Jo nyt kaduttaa mokoma lupaus. Mutta lupaus on lupaus, ja kaiken lisäksi tällä lupauksella sain äidin iloiseksi. Onneksi meillä ei ole paljon huoneita, niin ei ole ikkunoitakaan.
Monissa perheissä varmaankin äidille valmistettiin aamupala, tai ehkä käytiin syömässä ravintolassa. Kukkia äiti toki ansaitsee, kukkakaupoissa käy vilske muutenkin näin keväisin. Tänä vuonna meidän pihapiiristä ei löytynyt edes vuokkosia, leskenlehdistä puhumattakaan, eikä kukkakaupasta jaksanut lähteä mitään rahalla ostamaan, joten äiti jäi ilman kukkia. Tuskinpa hän siitä pahastui. Äiti on sentään äiti. Ja eikö paras lahja, mitä äiti voi saada, olekin hali ja "rakastan sinua äiti" -repliikki. Rakkautta on usein vaikea sanoa ääneen, joten äitienpäivä antaa ainakin minulle selvän mahdollisuuden sanoa se.

Kumarran ja niiaan sille, joka keksi juhlistaa sitä, joka antoi meille elämän, ja paljon muuta. Joka päivä saisi olla äitienpäivä. Sen heistä jokainen on varmasti ansainnut.

Ihana kevät

Pieni vinkki: mene ulos hetkeksi, ja kuuntele lintuja. Tiedän, että sitä toitotetaan kaikkialla, ainakin aikakauslehdissä (ja kyllä etlaristakin olen napannut tuon ohjeen), mutta se ei ole vain pieni vinkki. Kokeilkaa vaikka.
Kävin eilen lenkillä, ja satuinpa vielä lähtemään sinne juuri auringonlaskun aikaan! No kuitenkin, juoksin järvelle, jossa se kevään ihana linnunlaulu tehostui vielä veden liplatuksella. Arvatkaa vaan, oliko ihanaa istua siellä laiturilla(joka oli vedetty ylös rannalle, kylläkin) ja kuunnella luontoa. Kuulostaa aika kliseiseltä, vai? No, ainakin minä nautin siitä. Nappasin pari kuvaa ihanan laadukkaalla (-.-') kännykälläni, yrittäen tallentaa edes osa siitä hetkestä. Vaikka, loppujen lopuksi, en minä sitä tunnetta kuitenkaan niistä kuvista enää tänään löytänyt. Mutta kun suljin silmäni ja palasin siihen hetkeen, löysin punertavan järven ja kuulin kuinka kivi molskahti veteen rikkoen sen tyynen pinnan. Joten taas kerran tuli todistettua, ettei ihminen koskaan tule keksimään mitään, mikä korvaisi ihmistä kylliksi hyvin.

Nyt nautin vielä tasaisena lainehtivasta järven pinnasta. Mutta pian saan rikkoa sen ihan itse. Voisi se kesä pitää vähän kiirettä, täällä odotetaan jo!

Täälläkin. Minäkin.

KYLLÄ, loin itselleni blogin, ja kyllä, ehkä se on vähän lukijoillekin :). Olen jo kauan miettinyt, mihin voisin kailottaa mielipiteeni ja tyhjentää päätäni. Enää päiväkirja ei tunnu riittävän, käsin kirjoittaminen on nimittäin rankkaa puuhaa. Niin, ja tällä tavalla toki ulkopuolisetkin voivat lukea ajatuksiani. Harmi vain, että tietokone ei pysy yhtä hyvin matkassa kuin päiväkirja. Sitä paitsi kirjoittaminen on kivaa. Ajatukset purkautuvat. Mutta kirjoittaminen johtaa asioiden tarkempaan käsittelyyn, ja se taas uusiin ajatuksiin ja pään täyttymiseen. No nyt alan epäillä, onko tässä ollenkaan kyse asioiden purkamisesta. Kokeillaan ;).
Hassua, että minulla kesti näinkin kauan perustaa blogi. Yleensä olen toiminnan ihminen, enkä pidä siitä että ideat jäävät vain korvieni väliin.
Mutta jos kerran nautin kirjoittamisesta ja ajtuksieni jakamisesta, niin miksei tämä sitten tunnu yhtään luontevalta? Jätän koko ajan lauseita kesken ja katselen ikkunasta ulos. Ehkä se on alkukankeutta. Toivottavasti.

See ya!