Voi minua, kun aina eksyn katsomaan kauhuleffoja, vaikka tiedän hyvin olevani liian herkkä niille. Pitääkin olla aina niin pirun utelias. Totta kai halusin nähdä Stephen Kingin teoksen, vaikkei se parhaasta päästä ollutkaan. Ehei, vaikka Stephen onkin ahkera kirjailija, elokuvat eivät aina ole samaa luokkaa.
Kyseessä oli siis Pet Sematary ja Pet Sematary 2. Kauhuelokuvien ystäville suosittelen, mutta itse suostuisin katsomaan kertaalleen vain ensimmäisen osan alkupuoliskon. Sillä se loppu onkin sitten vain sellaista "Hei, olen zombi. Tapanpa tässä ystäväni, ja teen hänestäkin zombin. Hei, tehdään tuostakin tyypistä zombi!!" jne... Ja sama jatkuu kakkososassa. Pelkkää veristä läträämistä. Ja ihmisten, tai niiden vähemmän ihmisten, henkiin herättämistä ja raatelemista. Voihan siitä sellaisetakin nauttia, mutta minä en.
Milloinkohan opin välttämään kauhuelokuvia. Ei se nyt sinänsä mikään superpelottava ollut, seuraava yö tosin venyi aika lailla, kun koko ajan piti käydä tarkistelemassa ettei siellä oven takana vaan ole ketään. Olen siinä mielessä itsestäni perin ylpeä, sillä osaa ikään kuin terapioida itseäni. Kuulostaapa taas järkevältä :--D.
Tarkoitan, että jo pienenä leikin olevani itselleni terapeutti. Kuvittelin, että se pelko, tai Harry Potterissa esiintynyt maahinen, oli asiakkaani. Pistin sen istumaan eteeni ja tivasin sitltä, että miksi se pelotteli muita, vaikka sitä ei edes ollut olemassa. Tässä vaiheessa Röllit sun muut asiakkaani näyttivät noloilta ja kiemurtelivat tuolissaan. En tainnut koskaan saada niitä lopettamaan peloteluaan kokonaan, mutta uskon niistä istunnoista olleen hyötyä :D. Nykyäänkin vielä joskus suutun itselleni, ja tuhahtelen mielessäni peloilleni. Ne suorastaan suututtavat minua nykyisin. Tunnen itseni naurettavaksi, vaikka pelko on niinkin tavallinen tunne. Ainahan me joitan pelätään. Mutta silloin kun pelon aiheuttaa jokin yliluonollinenj a olematon, se tuntuu niin kovin lapselliselta. Mutta hei, mikä ei satuta, opettaa. Eihän maahistenkaan pelkääminen meitä loppujen lopuksi satuta.
2 kommenttia:
Käsittämättömän ihana teksti!!!
Alkoi naurattaa tuossa terapia - istunto-kohdassa...vaikuttavaa! Itse en olisi keksinyt mitään vastaavaa.
Ja erästä asiaa ihmettelen...miten oikeasti uskallat katsoa kauhuleffoja? Minulle Muumien mörkökin on vielä NYT tarpeeksi kamala! :D
Tajuatko edes itse kuinka monta astetta mieliala nousee kun lukee tollaisia kommentteja :DD. Että kiitos kiitos, kovasti!
Mörkö on vain söpö, mutta taikurinhattu-juttu jätti minulle traumoja!! Ehkä muumien pitäis olla ainakin K-15... ;D
Lähetä kommentti