It Seems You Get Your Kicks From Hurting Me

   He's a Pirate by sreganasante

  Wazaap.
Eipä ole tullut kirjoiteltua mitään, kun kerran elän sellaista perus onnellista elämää. Harry Potter tuli katottua (nauttien!), syönyt olen Suffeli Puffeja ja tehnyt jos jonkinmoista koulutyötä. Muun muassa olen tarinoinut ihmisoikeuksista, YK:sta, Martin Luther Kingistä ja kolmisivuinen kirjaesitelmäkin tuli valmiiksi.

Pakkanen on ihan kauhean pelottava. Miten ihmeessä on näin kylmä? Tänään oli jo lähelle 20 miinusastetta. On vasta marraskuu. Jaa, no kai se maailma muuttuu. Ja hyvää tässä on tietenkin se, että tänne meidänkin köyhään(kö?) kuntaamme saatiin jo jäärata! Zak, nyt vain odottelen, etä elämästä löytyisi kolo, jolloin pääsisi testaamaan sitä jäätä. Ja on niitä luistimiakin ikävä :).

 Mutta taksvärkki se vasta olikin hupaisa tapaus. Mitään hommaa ei minulle kukaan ollut määrännyt, joten istuinpa sitten kotona koneen ääressä. Kaupungissakin ehdin käydä, ja illaksi vielä äidin serkun miehen (eli siis pikkuserkun isän?) syntymäpäväkahveille. Lappusen ja äidin maksaman rahan vein kuitenkin tänään opettajalle, joten voisin kai laskea työpäiväkseni sunnuntain, jolloin leivoin kaksi valmistaikinapakettia pipareita (ja koristelin! Osan.)

Tiptap tiptap... Olen yrittänyt kovasti päästä joulutunnelmaan. Ei oikein onnistu. Pitäisi kai järkätä pikkuiset pikkujoulut.

This life don't last forever

Heipsanssaa. Kukaan ei sitten saa ihmetellä blogin tämän hetkistä taustaa, koska parhaillani etsin siihen joain uutta. Mutten kuitenkaan jaksanut pitää sitä vanhaa enää hetkeäkään enempää.. Laiska kun olen.

Tänään juoksin kaupunkiin (siis juoksin bussiin) katsomaan, että millainen se Social Network on, äkkiä ennen kuin elokuva poistettaisiin ohjelmistosta. Tuntui taas niin älyttömän mukavalta istahtaa Finnkinon pehmoiseen tuoliin. Siitä alkaa tulla mulle aika tuttu paikka :D. Yritänpä änkeä sinne tettiin ensi vuoden puolella. Voi kuinka olisikaan upeata saada nähdä, miten ne kaikenmoiset kelat toimii, ja mikä systeemi niillä on siellä.
 Itse elokuva ei ollut kummoinen, sellainen perus hyvä elokuva. Hyvää musiikkia, hyviä näyttelijöitä ja ideallinen juoni (no sehän perustuukin tositapahtumiin). Noissa tositapahtumiin perustuvissa elokuvissa on vain aina se puoli, ettei ne ole järin onnellisia. Onko se nyt sitten hyvä vai huono puoli, sen voitte itse päättää. Me like.

Jaha. Ja tämän tekstin tarkoituksena oli kylläkin vain ilmoittaa, ettei tuo kyltti- tausta ole lopullinen. Mutta mitäs taas innostuin kirjoittamaan. Miksei koulutöissä ikinä käy näin?

Btw, olen ihan auttamattomasti rakastunut tähän Michaelin ja Akonin duettoon. Tässä illalla olen kuunnellut sitä ehkä koko ajan. Vähintäänkin.




EDIT  Hmh, tuo biisi youtubesta toimii mulla ainakin vähän miten tahtoo. Siispä lisään tähän vielä alkuperäisen lähteen:
michaeljackson.com

Don't try to understand me

Ah, kun ihanaa. Päässä vippaa, mahassa lojuu mm. Raxin lounas, Makuunin irtokarkkeja ja Taffelin chilipähkinöitä. Väsyttää. Tahtoisin simahtaa tuohon Mentalistin ääreen. Varmastikin upein tunne maailmassa.
Ja upea oli myös leffa. Napapiirin Sankarit oli hieno, hauska, nolo ja "tunteita herättävä" (ainakin siitä kaikesta tirskunnasta päätellen, kun Kari Ketonen vetää housut nilkkoihin). Minulla tuppaa olemaan jonkinlainen Pääsy Kielletty- kyltti suomalaisille leffoille. Napapiirin sankarit meni siitä läpi, ja kovaa menikin. Se muutti ennakkoluuloni suomalaisista elokuvista.
Tai ehkei nyt sittenkään.
Ennen elokuvaa mainostettiin jos jonkinmoista, Vareksen joulupukkitarinaa (trailerihan alkaa hirtetyllä joulupukilla. Oli muuten aika siisti, kun sillä oli vielä silmät auki)  ja jotain, jossa ihmiset ryyppäävät ja  yrjöävät. Anteeks, ei uppoa minuun.

Eli siis, suomalaiset leffat eivät vieläkään ole löytäneet tietä sydämeeni. No oli miten oli, Napapiirillä oli upea meininki, selviytymistarina miehestä, joka rakastaa vaimoaan (avovaimoa?) niin paljon, että aikoo kaikkia luonnonlakeja ja järjen ääniä uhaten hankkia DIGIBOXIN. Jannena toimiva Jussi Vatanen hautautuu lumeen, herää eloon, sahaa avannon, hukkuu, tappaa poron (tökkimällä. "No tökhi sitä johtenki!"), saa värikuulakivääristä selkäänsä, melkein onnistuu harhauttamaan poliisit, saa rahaa, menettää rahaa, pesee takseja oksennuksista, ostaa digiboxin, tuhoaa digiboxin. Kaikki tuo, ja paljon enemmänkin, saatetaan toimeen bestisten, Kapun (Pääkkönen) ja Räihäsen (Timo Lavikainen) kanssa. Kaikki tuo vain yhden naisen tähden.

PItää vielä lisätä, että plussaa tuli ihanasta murteesta, millä ne puhu, ja siitä, että kaikki tapahtui 24 tunnin sisällä. Mukamas :--D

Kaunis tarina, eikö? Dome Karukoski on kyllä tehnyt kaikkensa tähän elokuvaan. Kumarran syvään. Niin syvään, että pää kupsahtaa lattiaan ja painun nukkumaan.