On se vaan niin rankkaa olla tonåring. Ung. Adolescent. Giovincello. Teismeline. Genc. TEINI.
(On sanakirjakin jännä)
Ensin iskee kamala laiskuus. Tekemistä olisi, mm. läksyjen lukua ja huoneen siivousta ynnä muuta yhtä jännää. Minä reagoin tylsyyteen roikkumalla koneella (ja kirjoittamalla tälläisiä aivokuolleita tekstejä), syömällä kaiken mitä eteen tulee (omenoita, vitamiinejä, suklaarasioita...) ja olemalla huippuärsyttävä kanssaeläjilleni. Olen siis aikamoisessa transsissa.
Sitten tulee jokin uutinen ja rikkoo tyhjään tuijottavan katseen ja saa veren jälleen kiertämään, saa minut muuttumaan zombista Duracel-pupuksi. Ei sillä uutisella sitten niin väliä, se voi olla vaikka että huomenna on vain 5 miinusastetta tai löydän Facebookista jokun tooodella hauskan jutun. Tai että tänään on pitsaa iltapalaksi.Tai mikä parasta, radiosta tulee hyvää musiikkia. Elämän pieniä iloja, you know.
Siinä vaiheessa saatan alkaa laulaa (sääli niitä, jotka ovat silloin kuulemassa..) juosta ulos, hyppiä sohvan yli ja kääntää musiikkia kovemmalle. Siinä sitä sitten riehutaan hetki, ehkä parikymmentä minuuttia, kunnes äiti käskee tyhjentää tiskikoneen.
Blah. Nollassa taas.
Aina seuraavaan adrealiinipiikkiin asti.
Acapella on muuten aika lumoavaa n__n
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti