Don't let them steal love from me

Adam Lambert. En olis uskonut että koskaan kirjoittaisin Adam Lambertista. Kun kuulin että Adam voitti American Idolsin (en edes seurannut ohjelmaa siltä kaudelta) ajattelin, että jaha, no nyt on sitten yksi aivovajaa julkkis lisää.
 Mutta jostain syystä... Lambert ei tuntunutkaan aivokuolleelta. What do you want from me kuulosti hyvältä kun seilasin Voicen ohi telkkaria katsoessani. Olin ihan ihmeissäni, itselleni, koska en yleensä kuuntele massamusiikkia. Tai no kuuntelen, mutta vain yksittäisiä biisejä. Laulajat ja laulut kiinnostavat vain hetken ajan, jonka jälkeen niihin kyllästyy. Erilaisia biisejä, kuten sellaisia Youtube- ponnistajia, ja vuosien takaisia hittibisejä jaksaa kauemmin. Adam kuulosti kuitenkin erilaiselta.
  En myöntänyt millään itselleni, että hän on hyvä. Ajattelin vain että Adam on Idols- voittaja. Eli massatuotantoa. Joku, joka sortuu pian huumeisiin ja ui sitten pois Hollywoodista.  Mutta kaikkihan ne sortuvat huumeisiin, jos Hollywoodiin asti pääsevät :D.
No ei ehkä kaikki. Mutta melkein.

 Katsoin taas If I Had You musavideon. Enkä voinut olla huomaamatta niitä silmiä. Ja sitä tyyliä. Ja niitä silmiä :D.
 No ei minusta nyt mikään fani tullut, myönsin vaan vihdoin ja viimein itselleni, että Adam on hyvä. Karistin ennakkoluulot. Yhteiskuntaopin opettaja oli taas kerran oikeassa, että ennakko- oletukset on helppo poistaa kohtaamalla totuus, mutta ennakkoluulot ovat pinttyneempiä. Ennakkoluulot perustuvat kokemuksiin ja ehkä jopa perusteltuihin ajatuksiin. Tiukempi likatahra siis ;).

Nyt voisin  tapani mukaan laittaan tähän perään Adam Lambertin übercoolin musavideon loppufiilikseksi. Mutta ei sentään. Minähän vain myönsin, että hän erottuu edukseen. En ylistänyt tai mitään. Joten pistän mieluummin sellaisen vuosikymmenen kestävän biisin ;).



Aw, tosta biisistä tuli mieleen; ostakaa joku mulle synttärilahjaksi grammari tai jotain!!! Tai sitten aikakone, niin mä häivyn tuonne 80- luvun kieppeille. Ettikää sitten mut Cyndi Lauperin kaverikainalosta tai jotain.

KIITÄN JA KUMARRAN
   -Hooter

Hi, I´m Autumn.

Ja nyt mä säädän kun en osaa lisätä kuvia.

Perjantaina pidettiin kaverin kanssa minulle wannabe- synttärit. Oikeaan vanhenemispäivään on vielä melkein viikko, mutta näin oli parempi aikataululle. Ens viikoloppuna sitten uudet juhlat, sukulaisille :D.

500 Days Of Summer - miten ihana leffa voi ollakaan. Vaikka alussa väitetään, ettei tämä ole rakkaustarina, vaan tarina rakkaudesta (ihanasti sanottu muuten, vaikken ymmärräkään sitä :D) väitän edelleen että se on yksi ihanimmista rakkauselokuvista mitä olen nähnyt. Kaunis tarina.
 Ihaninta on Summerin luonne. Alussa se ihastuttaa, ja halusin kamalasti samaistua henkilöön, ja lopussa halusin motata sitä tunteetonta - minkä tähän nyt keksisi? Sammakkoa? Selvä, sammakkoa. Kaunista sammakkoa. Motata kaunista sammakkoa.
 Ja sitten tämä poika (miten voi olla etten edes muista sen nimeä??) on melkeinpä vastakohta, hän tietää mitä haluaa (siis Summerin) ja tavallaan "luuseri", joka tekee työkseen onnittelu- kortteja.
 Ihana ihana elokuva siis, katsoisin uudelleen ja nauttisin jälleen joka hetkestä. Varsinkin niitä meidän söpöjä muffinseja mutustellen.

Ja synttärilahjakin oli niin lovely, ettei tuosta illasta puuttunut yhtään mitään. Että tälläinen elämä maistuu makealta ;)

You Make The Sun Shine On My Worst Days

Jaa, nyt kävi niin että tähän ei tule paljoakaan tekstiä, vaan kuvia n_n.

My secondary hero^

My personal hero^

Toi biisi on tyhmä kun ei löytynyt sitä aitoa oikeaa versiota. Falco oli räpin aatelia ;). Ennen kuin räppi oli edes tunnettua, niin tuollaista se kai oli.

 Tänään tuli katottua Charlie Chaplinin Mutual- leffoja.
Mikä siinä Chaplinissa oikein on? Mies kirjoittaa, ohjaa ja tähdittää (ehkä pitäisi puhua imperfektissä 1910- luvun elokuvista) elokuvansa. Ja minä istun kotona yksin katsomassa niitä, ja nauran katketakseni. Kaikkien aikojen parhaita komedioita, sanon minä. Ainakin jos ottaa huomioon, ettei näissä ole vielä värejä tai edes ääntä. Hauska ja piristävä tilulilu- musiikki vain pauhaa taustalla.
Jaa, ei näiden neronleimausten edelle mene edes Kauhea kankkunen.

Well They Say The Sky's The Limit

Tuossa yksi päivä kaveri kysyi minulta, että miten olen niin kamalan rauhallinen. Silloin sanoin, että se on tämä CHILL- asenne. Tai että koska en jaksa ottaa pienistä asioista mitään stressiä. Olen siis ihan uskomattoman laiska. Ja laiskana pysyy rauhallisena, niinkö?

Jostain syystä ei kuulosta yhtään järkevältä :D

Äsken aloin miettiä, että miksi minä oikeastaan edes olen niin "rauhallinen"? Siis tietyllä tavalla rauhallinen, toki pidän riehumisesta ja kotona istuminen on mielestäni ihan äärettömän tylsää (teen sitten jotain muuta kuin istun. Kuten vaikka pyörin). Mutta pää on usein tyyni. Eikä se aina ole.

Äsh, taas miä sekoitan päätäni. Tuntuu kuin siellä olisi joku toinen tyyppi, sellainen Samu- sirkka, joka tykkää OOOIKEIN paljon sopan hämmentämisestä.

Mutta jos nyt vain yleistän, niin pääsen helpommalla. Eli USEIN pääni on tyyni, jos jokin uhkaa vavisuttaa mahtavaa rauhan imperiumiani, ajattelen että "elämäähän se vain on". Se kaikki menee ohi. Niin kauan kuin tiedät, mikä on oikein ja mikä väärin, ja teet vain sen mikä on oikein, voit ajatella että se vain tulee ja menee.
Ja sitten on vielä optimistisuus. Tuo mahtavan ärsyttävä ominaisuus, tiedättekö, minulle se on sekä lahja, olen omannut sen niin kauan kuin muistan, mutta se tuntuu olevan myös kirous.

Kyllä mä pääsen siitä testijuoksusta läpi, kyllä varmasti pääsen, enhän ole mikään luuseri..

Ja tässä vaiheessa asuu esiin kirous. Kas vain, testijuoksu edessä, enkä ole edes verrytellyt. Vain koska luulin pääseväni läpi. Mutta se olikin vain sitä luuloa. Ei realistisuutta.
No, tuollaisestakin tilanteesta selviäisin ajattelemalla, etten tarvitse liikuntanumeroa. Menenhän lukioon peruskoulun jälkeen. Kunhan vain pääsen liikunnasta läpi.

Ja tässä vaiheessa esiin sitten astuisi ego (oho, päässäni onkin enemmän asukkeja kuin luulin). Iso, nälkäinen ego. Se kuuluu luonteeseeni. Tuli ikään kuin kaupan päälle syntyessäni. Haluan huomiota, haluan olla jotakin, ja onnistua. Ego sanoisi, että onpas noloa, oletpas huono liikunnassa.
Kaikkien noiden jälkeen, relistisuus saisi vähän sijaa. Pienen pieni realistisuuden pala, jolle harvoin annan sananvapautta. Se on nimittäin masentava tyyppi. No, realistisuus käskisi harjoitella ensi kertaa varten.

Oikeastaan, tässä kirjoittaessani selvitinkin syyn "rauhallisuuteeni". Jos päässä on noin monenlaisia vuokralaisia, jotka ajattelevat puolestani, eihän minulle jää enää mitään tekemistä. Minä vain chillaan :D