Se valvoo se riekkuu ja rällää

 Suomalaisuus ei ole coolia. Ei samalla tavalla kuin englanninlippu hupparin selässä tai punasinivalkotennarit. Suomella on vaatimaton siniristilippu ja vaatimattomia ovat kuulemma ihmisetkin. Suosivat omaa rauhaa ja yksityisyyttä, toisin sanoen erakoituvat. Pussikaljanuoriso örveltää niken verkkareissa pitkin kaupungin katuja lämpimänä suvi-iltana. Koulussa tarjotaan joka päivä ilmainen kouluateria monipuolisine kumi- ja jauhoperunoineen, ja itsemurhia tapahtuu keskimäärin kolme päivässä.
 Onneksi minä olen talttumaton optimisti, ja ummistan silmäni noilta harmauksilta ja listaan teille asioita, jotka saavat minut rakastamaan Suomea

- En koskaan odota suuria suomalaisilta elokuvilta. Le Havre, Kulman pojat, Risto Räppääjät... Pöh, harvoin edes vaivaudun katsomaan moisia. Mutta on muutamia, jotka ovat ylittäneet odotukseni, mistä ainakin nyt Napapiirin sankarit on mainittava. Suomalaista huumoria ovat parhaimmillaan Ketonen ja Myllyrinne, stand-up koomikko Sami Hedberg sekä koko kansan Aku Hirviniemi. Niin, ja Pelikaanimies (2004) joka tuli näin aurinkoisena sunnuntaiaamuna katsottua.
  Olen ihan totta joskus todella huono ymmärtämään suomalaista draamaa, saattaa toki johtua siitäkin etten edes ole täysiverinen suomalainen. Ehkä minun geeneistäni puuttuu se jokin, mikä suomalaisilla on.

- Sanomattakin selvää on, että suomen luonto on yksi parhaista asioista pohjolassa kuljeskellessa. Puhdas järvi kilometrin päässä kotiovelta ja metsää lähes takapihalla. Marjoja ja omenoita käden ulottuvilla, mustikoita lenkkipolun varressa (jos vaikka nälkä iskee kesken juoksun). Entäpä auringonsäteet pakkasaamuna hanki kimmellellen, lovely or what? Ja paras herätyskellohan on lintujen liverrys keväisten auringonsäteiden tunkeutuessa sälekaihtimien läpi. Eikä siinä sateessakaan ole mitään vikaan, minä ainakin nautin sateessa seisomisesta nauttien ja tuntien, kuinka sade kastelee hitaasti mutta varmasti alimmankin vaatekerroksen.

- Edelliseen liittyen, yksityisyys. Tai miten sen nyt sanoisi, sellainen who cares -asenne. 16 wee tyttö potkii isän kumppareissa puhjennutta koripalloa kuralammikossa, ja ohi kulkeva koiranulkoiluttaja tuskin edes katsettaan kääntää minua kohti.Olen saattanut kävellä paljain jaloin Cittarin lattioilla (yäk, sitä en tee toiste) tai käydä lähikaupassa letti rasvaisena, ja olen silti saattanut pitää nimeni puhtaana. En tosin väitä, etteikö olisi mukavaa joskus jutella myös niiden ei-niin-tuttujen naapureiden kanssa...

- Sitten vielä tietysti musiikki. Kiitos Juice Leskinen, Virve rosti, Eppu Normaali, Pelle Miljoona ynnä muut... Teitäkään en kuuntele paljoa, mutta se ei muuta sitä totuutta, että osaatte kertoa rehellisesti suomalaisuudesta.

Kari Tapio - Olen suomalainen

 Voi jospa tietäisivät maailmalla,
Nyt mitä voikaan olla taivaan alla,
On täällä kansa, jonka kyyneleistä aikaan saisi aika monta valtamerta
On täällä monta yksinäistä, mutta
Niin paljon kiellettyä rakkautta,
Nyt etten siitä riitä kertojaksi taulut eikä ikävöivät lemmenlaulut,
On täällä elämä raskasta työtä
Ja siinä harvemmin on onni myötä,
Sen tietää vain yksin suomalainen

On pohjantähden alla
Tää koti mulla mainen,
Mä elämästä laulan,
Sillä oonhan suomalainen

Plussana vielä Pernilla Karlsson - När jag blundar ja sitä kautta pieni ylistys Suomen kaksikielisyydelle ja vähemmistöjen tuelle


Vaikka välillä röhnöttäessäni sovalla syöden Ben&Jerry's - jäätelöä ja Conan O'Briania katsellen turkista hankittuun yöpukuun pukeutuneena, siis hyvin epäsuomalaisena, pystyn silti aina ajattelemaan, että olen onnekas saadessani asua Suomessa. Ja jos ei enää yliopiston jälkeen talven pimeys houkuta, voinhan aina lähteä täältä  pois. Suomi on vapaa maa, sanotaan.