A light to keep you warm when the night winds blow

Hiekka rahisee kengän pohjaa vasten.

Oikea. Vasen. Oikea, vasen. Askeleet seuraavat toisiaan jatkuvana ketjuna. Rullaati rullaati, askel askeleelta ne vievät minua eteenpäin.

Askel taas. Ja toinen. Ajatella, se on vain askel, jota seuraa aina seuraava ja taas seuraava, kunnes lopulta muodostuu juoksua.
Vain yksi pieni viaton askel. Ja se voi viedä sinut maailman ääriin.

Katselen askeleitani. Tuossa se tulee taas, ja tuossa heti seuraava. Ja taas seuraava. Katselen askeleitani kuin hidastettua filminauhaa, jossa kenkä toisensa jälkeen tömähtää maata vasten.

Nostan katseeni hetkeksi tiestä tehdäkseni pikaisen valinnan: jatkanko valaistulla tiellä vai käännynkö pimeään metsään? Päätän seurata valoja. Tänään ei tee mieli juosta yksin valottomassa ja sumuisessa metsässä, sillä tänään on pimeämpää kuin koskaan. Yritän lohduttautua ajatuksella, että aamulla on valoisampaa. Silloin istun kylläkin koulussa--
Äh, yritän taas keskittyä askeliin.

Vasen jalka törmää jälleen asfalttiin. Tap.

Ajatus lähtee kuitenkin harhailemaan, mutta annan olla. Meditoiminen on kuulemma hyväksi; välillä pitäisi vain olla ja kuunnella lintujen laulua tekemättä mitään. Joku fiksu ihminen voisi siis antaa antimeditoinnillekin oman sanansa, sillä mielestäni on aivan yhtä tärkeää saada ajatusten rauhassa vallata pään ja antaa kaiken vain myllertää. Päässä pyörii nyt niin paljon kaikenlaista. Syysloma oli niin täynnä menoa. niin paljon uusia ihmisiä, paikkoja ja ajatuksia, ja viikon päätteeksi käytiin vieläpä lapsuudenmaisemissa. Sielläkin pää tulvahti täyteen muistoja...

Käännän ajatukseni taas jalkoihini.
Askeleiden alla rahiseva hiekka vaihtuu tasaisemmaksi. Askel kopsuu nyt siltaa pitkin. Keskellä siltaa kurotun hetkeksi laidan yli.
Vhiuuu. LÄts.
Napakymppi. Keskelle tietä. Hymyilyttää, mutta koska sen on vain läjä sylkeä, se on ällöttävää. Sitä paitsi olen liian hengästynyt hymyilläkseni kunnolla.
 Nojaan sillanlaitaan hetken aikaa tuijottaen tummaa asfalttia kauempana alhaalla. Tunnen, kuinka sydän takoo rintaa.

Kiristän tahtia alamäessä. Joudun ottamaan muutaman hyppyaskeleen välttääkseni suurimmat lätäköt. Tunnen kuinka pienet liekit syttyvät polttamaan jalkapohjiani.

On pimeää.
Katsahdan ylös kaulamppuun. Onneksi tiet on nykyään valaistu.

Valo tuo turvaa. Kotiin päästyäni haluan sytyttää kynttilän.
Sitten muistan, että kello on jo puoli kymmenen. Keksin yhtä ja toista tehtävää päästäkseni nukkumaan, ja kynttilä jää sytyttämättä.

weheartit

Ehkä huomenna.

It's the things that are given, not won, Are the things that you earned

Gomez - See The World

Ihana fiilis taas päällä. Taas haluan lähteä matkalle, kiertämään maailmaa, tapaamaan ihmisiä ja näkemään norsuja ja pilvenpiirtäjiä. Kuvitelkaa kirkas tähtitaivas katsottuna Saharan hiekkadyynin päältä, koala kainalossa, Eiffel-tornin huipulta, pyramidien vierestä tai Siperiasta keskeltä hiljaista ja pimeää metsää. Kuvitelkaa, kuinka vuoret, järvet, niityt, maatilat, valtavat ostoskeskukset ja slummikylät vilisevät silmissä katsellessasi ulos auton, junan tai bussin ikkunasta.

Kuitenkin olen ollut vasta yhden yön kotona koko syyslomalla. Huomenna taas pakkaan vaihtovaatteet ja lompakon sun muut reppuun ja jatkan matkaa.
Kun tänään tajusin, että maanantaina alkaa koulu, alkoi ahdistaa. Arki, säännöllisyys, säännöt... Ei minulla mitään opiskelua tai kavereita vastaan ole, tekee vain pahaa ajatella kaikkea sitä aikataulutusta ja hei haloo, pitäisikö minun istua penkillä sellaiset 75 minuuttia putkeen yhä uudelleen ja uudelleen?? Miksen vain voisi ainiaan vaellella kaupungilla, tanssia sateessa tai kieriä lumihangesa?

No joo, voisin haaveilla tässä vaikka ainakin ikuisuuden.

Hah, eksyin taas kerra Youtuben lukemattomille poluille. Tässä vähän reittiopasta:





Anteeks, tämä on aika kamala. Koettakaa kestää, mutta muistakaa nauraa.



Ups, kuuntelin tämän liian monta kertaa :D
Nyt vaan soi päässä.

Jos haluatte viettää mitä hienoimman syysloman, tehkää kuten minä: uppoutukaa Youtuben ihmeelliseen maailmaan.
Minä menen syömään Hesburgerin kumisen kanatortillan.

Ruby, Ruby, Ruby, Ruby

Olipa kerran maailman turhin sunnuntai.

Xbox hurisi, suklaapaloja katosi, televisiota tapitettiin, kitaraa kidutettiin, äidinkielen tekstitaitotehtäviä yritettiin ja lopulta päädyttiin pimeään metsään juoksemaan Mikan soidessa korvissa. Ja huomasin samalla, ettei niissä lauluissa ole mitenkään mahtavan merkityksellinen lyriikka.

Teenage dreams in a teenage circus
Running around like a clown on purpose
Who gives a damn about the family you come from?
No giving up when you’re young and you want some

Mutta eipä mun sunnuntai-iltakaan ollut mitenkään merkityksellinen. Piti vaan saada jotain, mikä pistäisi jalat liikkumaan.

Running around again
Running from running 
 
 Loppujen lopuksi, kaikki mitä sain tuolta päivältä aikaiseksi, oli kasa tätä:

Kaunis salama muuten.

Alkaa niin ärsyttää nämä turhat postaukset. Milloinkohan saan tänne jotain järkevää...
Ärsyttää kyllä nyt vähän kaikki. Argh, kuka keksi maanantain.

Otsikko on muuten tällä kertaa kyllä järkevämpi kuin ikinä :D