Mind is like a compass I'm stopping at nothing

Hon steg upp på cykeln igen och började trampa.

Kråkan puttade.

Det raslade och plingade, knakade och brakade, dunsade och bumlade i kohagen.

-Vad gör jag! muttrade Kråkan. Jag puttar en ko!

-Vad hygglig du är, sa Mamma Mu

-Akta diket! ropade Kråkan

-Jag kan inte!

-Se up för det där diket! Sväng!

-Jag har inte lärt mig svänga än!

Plums och plask!

-Mamma Mu och Kråkan-

Jotta saisitte vähän selvää, niin hiukan suomennosta:

putta=työntää, ko=lehmä, hygglig=avulias tms, diket=oja, sväng=käänny.

Vedin juuri mustikkamuffinit ulos uunista, ja innostuin lukemaan; vaihteeksi toisella maan virallisella kielellä, eli på svenska. Vaikka ruotsia kuuleekin meidän talossa joka päivä, niin silti joskus tuntuu, että kielipääni teho alkaa heiketä. Jos nyt vaikka katsotaan miten englannin valtakunnallinen meni, siitä sain aikaiseksi 8 ja puoli. Eihän se tietenkään huono ole, vaan oikein hieno numero, mutta jotenkin odotin enemmän. Mutta ei maailma tietenkään siihen kaatunut, ei todellakaan.

Maailma nimittäin kellahti kumoon siinä vaiheessa, kun huomasin koulumatkallani erään sedän lumitöissä. Jaa lumitöissä? No hienoa. Mutta tämäpä setä puhdisti pihaansa lumilingolla. Siis jösses sentään, eikö pappa hyvä olisi voinut aurata niitä paria rakasta neliömetriään vaikka lapiolla? Ei, kun piti ihan huvikseen, kun ei muutakaan tekemistä ollut, käyttää ylijäämärahastonsa tuollaisen savuavan ja meluavan härvelin ostamiseen.

Siinä sain purettua ärtymyseni herraa kohtaan, joka ilmeisesti kuvittelee olleensa kuolla kupsahtanut jo sitten, kun maailman kaatopaikat ovat täynnä lumilinkoja ja lehtipuhaltimia.

Ja sitten aurinkoisiin uutisiin: huomenna julkaistaan Michael Jackson The Experience Xbox 360- sekä PS3- versiot. Ja minulla on rahat koossa n__n. Saa vaan nähdä, että pääsenkö huomenna kaupunkiin.

Ei voi mitää, tämä on soinut päässäni jo pari päivää.

Diddy - Dirty Money - Coming Home ft. Skylar Grey

If this town Is just an apple Then let me take a bite

 Miten tässä taas näin kävi.
Vaikka kuinka yritin selvitä keväästä kerrankin kunnialla, niin tässä sitä taas ollaan. Nenä vuotaa kuin mikäkin, silmät tuntuu turvonneilta ja ääni katoaa välillä jonnekin taivaanrannan taa. Flunssa, se pirulainen.

Mutta ei niin paljon harmia, ettei jotain hyvääkin. Kaksi päivää pois koulusta, ja ehdin täysin hurahtaa mustavalkoelokuviin, kaiken sen aivastelun ja niistelyn ohessa. Monta iltaa peräkkäin olen katsonut Yle Teemaa, tänäänkin yritän jaksaa katsoa illan rasismi-aiheisen elokuvan, Arvaa kuka tulee päivälliselle (1967), joka ei tosin ole mustavalko, mutta vanha kumminkin.

Jo viime viikolla olin lainannut kirjastosta kaksi DVD:tä, joiden päänäyttelijät saavat minut nauramaan. Jacques Tatin seikkaili Monsieur Hulot- nimellä komediassa Riemuloma Rivieralla, kun taas Charlie Chaplin hymyilytti ihan omana itsenään elokuvissa Kulkuri, Pankki, Nyrkkeilymestari, Rannalla ja Uusi työpaikka. Ensi kerralla aion kaivaa kirjastosta Kuin surmaisi satakielen.

Ne ensimmäiset Chaplinit ovat jotenkin niin aitoja. Ei puhetta, ei värejä (muuta kuin mustan ja harmaan sävyjä). Mieli joutuu tekemään kovasti töitä. Esimerkiksi Chaplinin ääni, millainen se mahtaa olla? Ja onkohan jollain noista neidoista vihreä, sininen tai punainen puku? Sitä saa luoda ihan oman maailman.

Niin, ja ehdin muuten katsoa vähäsen Teeman esittämää Mies joka kutistui. Oli siinä huvittavaa scifiä. Täytyy ihan taputtaa elokuvan tekijöille, varsinkin kuvankäsittelypuolen tekijöille. Vuonna -57 ei varmaankaan ollut helppoa saada kutistettua miestä aidon näköisesti "tavallisten" kokoisten ihmisten joukkoon.

Kevät taitaa pistää minut ihan oikeasti sekaisin. Innostun ihan omituisista asioista. Tänään uskaltauduin ulkoilmaan, kauppaan äidin kanssa. Lasten leluosasto on jo täynnä ulkoleikkeihin tarkoitettuja hyppynaruja, twistnauhoja, bumerangeja, saippuakuplapurnukoita ynnä muuta lasten hupia. Katselin niitä, ajatellen kevättä, kun silmäni osui kapistukseen, jonka nimeä en ensin muistanut. Sitten mieleen palautui lapsuuden leikkikenttä, jolla pojat leikkivät ja temppuilivat noilla ihmetyksillä. Minäkin sain joskus kokeilla. Vihdoin sain sen sanan suustani: Diabolo! Kävin nopeasti sujauttamassa sen äidin ostoskoriin, eikä hänellä ollut vastaansanomista, sillä se oli vain halpa, muovinen lasten lelu.
Kotona sain todeta, kuinka rasittava sellainen jojohyrrä voi olla. Niin kovin itsepäinen... Mutta onnistuin minä sillä härvelillä muutaman onnistuneen heiton tekemään.

Nyt katsomaan Midsomerin murhia. Taidan napata seurakseni yhden niistä juustomuffineista, joita ehdin myös leipoa tänään :). Kivasti varmaan kaikki jotka niitä syö, saa minun pöpöni... Mutta ei kerrota kenellekään, eihän? O___o

Have a nice weekend!